Olen ällikällä lyöty joka kerta, kun palaan sparraussessiostamme. Onko tuollaisia oikeasti olemassa? Maailmassa, jossa huudetaan kilpaa, kuinka huonoa johtaminen ja esimiestyö vaan voi olla?

Asiakkaani on mekaniikka-alan pienyrittäjä, jolla on hyvä kasvuvauhti ja kova kasvun tahto. Vanhat ja uudet asiakkaansa tarjoavat projekteja sitä tahtia, että ei meinaa perässä pysyä. Yrittäjänä hän haluaa tehdä kasvua nimenomaan omien työntekijöidensä kautta ja kanssa, joten hän tuumaa kaiken aikaa, miten mikäkin valinta vaikuttaa heihin. Miten vahvistaa vanhojen työntekijöiden asemaa, palkita heitä ja kertoa heille missä mennään. Ja missä kohtaa ja mihin hommaan hankkia sopivia uusia tyyppejä.

Hän kannustaa työntekijöitänsä avoimeen vuorovaikutukseen.  Haluaa kuunnella, kuulla, huoltaa ja tukea. Työntekijät ovat fyysisesti eri osoitteissa, joten yksi huolen aihe on, kokevatko he olevansa kovin yksinäisiä itsenäisissä positioissaan. Toimari miettii keinoja, jolla yhteydenpito olisi sopivaa sekä määrältään että hengeltään. Ei halua läähättää niskaan ja valvoa, mutta haluaa tietää, onko kaikki ookoo tai onko jotain, mitä hän voisi heidän eteensä tehdä. Muun muassa tätä asiaa hän haluaa ideoida yhdessä heidän kanssaan. Eli tekee juuri niinkuin pitääkin: kysyy asianomaisilta itseltään.

Työntekijöitä on nyt 3. Miksi toimari, joka tuntuu tekevän lähtökohtaisesti asiat paremmin kuin hyvin, kokee tarvitsevansa sparrausta? Siksi, että hän haluaa varmuutta, vinkkejä ja kannustusta linjauksiin, jotka koskevat työntekijäsuhdetta. Huom, ei pelkästään työsuhdetta, vaan nimenomaan ihmisten välistä suhdetta.

”Jos kerran pystyn näin tekemään, näin teen. Myös minä saan enemmän.”

Hän haluaa alusta asti valita oikean linjan ja tehdä asiat tavalla, johon itse uskoo. Vaikka hän toimii luontaisesti oikein, hän ei silti tiedä, mikä on oikein ja miten on tapana toimia. Koskapa ei ole aiemmin samaa tehnyt, eikä asiaan myöskään erityisesti kouluttautunut.

Ennustan hyvää työtulevaisuutta toimarille itselleen ja niille onnekkaille, jotka hänen leiriinsä kuuluvat. Olen etuoikeutettu saadessani olla osa inhimillisesti kestävää liiketoiminnan kasvua.

Inhimillisyys ei sulje bisnesovia, se avaa niitä.