Mitä se on, mitä kaikki toivoo? Kuulluksi ja nähdyksi tulemista. Riippumatta siitä, missä asemassa henkilö on tai mitä on taustaltaan, pätee sama toive kaikkiin. Kyseessä on ihmisen perustarve. Tärkeät osallisuuden, yhteisöllisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunteet syntyvät tarpeesta, toiveesta ja odotuksesta olla mukana ja tulla huomioiduksi.

Oli yhteisö mikä tahansa, osallistaminen nostaa vauhdikkaasti statusarvoaan. Inhimillistä perustarvettamme on alettu noteerata ja hyödyntää. Monissa yrityksissä ja yhteisöissä mietitään, miten osallistaa yksilöitään. Miten antaa ääni jokaiselle? Miten tiivistää rivejä ja yhteishenkeä? Miten saada aikaa sitoutumista? Miten aktivoida ja innostaa yhteisiin asioihin? Miten saada ihmisten tiedot, taidot ja tunteet tuottamaan enemmän yhteistä hyvää?

Useat nykyilmiöt pohjaavat samaan perusajatukseen. Yhdessä tekeminen, yhteen liittyminen, yhteistyö, co-creation, co-development, jakamis- ja verkostotalous, yritysekosysteemit, yhteisölliset tilat, hubit ja hackathonit elävät kulta-aikaansa. Spontaanit face-to-face -kohtaamiset, omastaan antaminen ja erilaiset tiettyyn aikaan tai tarpeeseen kytkeytyvät, aina uudellen muotoiltavat yhteisöt kasvattavat suosiotaan. Osallisuus on kovassa huudossa.

Paljon puheita, vähän tekoja

Osallistamisesta on muodikkuutensa vuoksi tullut yksi hevonpeebingo-sanoista. Sitä on helppo pudotella kehiin oikeissa kohdissa osoittaakseen ajantasaisuutensa. Mutta kovin vähän sitä hokemisista huolimatta tehdään. Yksi syy on, että keinot ovat vähissä, tehottomia tai kalliita. Toinen syy on, että sanaa käytetään huolimattomasti kuvaamaan jos jonkinmoisia kokoontumisajoja. Sanalla on kuitenkin arvokas, ajan hermoon osuva ydin.

Yksinkertaisimmillaan osallistaminen on sitä, että annetaan tilaisuus sanoa. Kysytään ja kuunnellaan. Se, missä yhteydessä tai hengessä tilaisuus suodaan, on tärkeää. Positiivinen motiivi luo hedelmällistä osallistumisvuorovaikutusta ja tulevaisuuden uskoa. Kun taas epäkohtiin keskittyvä kuuleminen ruokkii negatiivisuutta, tulessa makaamista.

Asian, mihin halutaan osallistuttavan, tulee olla mielenkiintoinen osallistujalle. Sen pitää innostaa ja antaa jotain. Asian pitää kunnolla osua häneen, kenen mielipide halutaan huomioida. Jos halutaan vain kerätä tietoa tai palautetta yksipuolisiin tarkoituksiin, ei voi puhua osallistamisesta.

Osallistuminen ja osallistaminen ovat samanlainen sanapari, kuin sitoutuminen ja sitouttaminen. Pakottaa ei ketään voi. Kiristää ja lahjoa monella peitetyllä tavalla kyllä, mutta tällöin hukataan osallistamisen puhtain olemus. Tällöin osallistujat eivät anna itseään kokonaan, vaan tarjoavat sitä, millä he pääsevät pälkähästä pienimmin mahdollisin ponnistuksin. Osallistumisen pitää olla helppoa, mielekästä ja kivaa.

Anna syy ja tarjoa keino

Anna syy osallistua. Sisällöllinen relevanttius osallistamisessa on tärkeää. Mieti tarkoin, mikä puhuttelee yleisöä. Ota huomioon yleisön moninaisuus. Tärkeää on myös se tunne, minkä mahdollisuus osallistua ja tulla kuulluksi saavat aikaan. Ei ole montaakaan jantteria, jota ei hivelisi huomio ja arvostus, mitä oikein kohdennetut kysymykset ja vastaaminen synnyttävät. Olemme otettuja, kun meitä halutaan kuulla.

Ihmisten kokoaminen kuulemistilaisuuksiin, workshoppeihin tahi konkreettisten tai sähköisten palautelaatikkojen järjestäminen ovat aikaa vieviä tai muuten vaan liikaa vaivannäköä vaativia näennäiskeinoja. Modernia teknologiaa viisaasti hyödyntäen saadaan aikaa areenoita ja toimintaa, jotka muokkaavat kaikkinaista vuorovaikutuskulttuuria osallistujalähtöisemmäksi.