Myytävänä hyviä kysymyksiä

 In Human Touch, Sparraus ja oivaltaminen

Olin kerran tilaisuudessa, jossa tarkoitus oli löytää reittejä kohti kutsumustyötä. Myös yrittäjyysvaihtoehtoa visioitiin. Kysymys kuului: ”Jos sinulla olisi yritys, mitä myisit?” Ensin ajattelin, että no mullahan on yritys ja myyn sitäjatätäjatuota. Jotta mitäs tätä miettimään. Mutta sitten innostuin leikkimään ajatuksella. Out of the box. No box. Whatever.

Haluaisin myydä hyviä kysymyksiä. Vastauksia löytyy kyllä, vaikkapa Googlesta ja Wikipediasta. Viisauksia ja ”toimi näin, niin onnistut” –neuvoja osaa ladella jokainen. Mutta entä hyviä kysymyksiä? Kysymyksiä, joihin ei tiedetä vastauksia. Kysymyksiä, jotka ovat vaikeita itselle. Kysymyksiä, joita on työlästä miettiä. Jotka hämmentävät suloisesti. Tai kysymyksiä, joita ei ole tullut mieleen ensinkään. Sellaiset kysymykset aktivoivat. Saavat aikaan positiivista pöhinää. Vaikka vastausta ei aina löytyisikään.

Haluaisin myydä aikaa. Aikaa sulatella asioita ja kokemuksia. Aikaa harkita ja punnita. Aikaa ajatella. Aikaa oppia. Me ahmimme kaikkea ympärillämme. Tietoa, kontakteja, kokemuksia ja meriittejä. Missä välissä ne ehtii kiinnittyä ja löytää osuvat sopukkansa meissä? Pulpahtaakseen pintaan oikeassa kohdassa, timmissä kunnossa.

Haluaisin myydä rohkeutta. Vaikkapa ostaa niiltä, kenelle sitä on suotu yli oman tarpeen. Heille, jotka rohkeuden puuttuessa eivät pääse eteenpäin. Tai uskalla sinne, missä olisi parempi olla. Rohkeudenvälitystoimisto. How about that?

Lisäksi haluaisin myydä näkemyksellisyyttä, suhteellisuudentajua ja ihmisymmärrystä. Laitetaan kaikki samaan pussiin, 50 euroa. Myyty herralle siellä. Tai laitetaanpa ihmisen ymmärrystä kaksi kilometriä lisää. 1000 euroa, rouva vie siitä mukanaan työpaikalle ollos hyvä. Kannattaa ottaa heti käyttöön. Pölyttyvät ja kangistuvat jos liikaa seisottaa nurkassa jouten.

Mikähän olisi moisten tuotteiden arvo? Enkä tarkoita vain rahassa mitattuna, vaan käyttökelpoisuutena ja hyötynä? Millä ostaisit?