Amatööriosaaja

Tekisi aina mieli irvistää,  kun kuulen jonkun kehuvan kokemusvuosikertoimillaan. Se hämmentää.  Ja herättää kysymyksiä. ”Olen ollut alalla 30 vuotta”. Onko tänä monialaisuuden luvattuna aikana syytä ollenkaan alleviivata siitä, että on pysynyt samalla alalla pitkään? Tai ”olen 90 vuoden ajan tehnyt tämänjatämän parissa töitä, josta toki viimeiset 10 vuotta jo aika vainaana”.  Milloin joku kokemus muuttuu liian vanhaksi? Passé? Over-and-out? Missä menee raja, milloin asiasta tai asiantuntijuudesta on aika ajanut ohi?  Lisääntyykö osaaminen automaattisesti kokemuksen karttuessa? Miksi korostetaan määrää? 

Vaikka olisi kuinka kokenut, ei silti aina opi ja kehity. Jos kaikki kokemus an sich lisäisi viisautta, olisi kaikki vankilamme täynnä todellisia filosofeja. Pointti on hyvässä tahdossa, tiedostamisessa ja luonnollisessa uteliaisuudessa. Haluatko pohtia kokemaasi? Tiedostatko, mihin kaikkeen se liittyy? Mitä aiot siitä oppia?

Entä voiko nuori tai amatööri olla uskottava? Sanan amatööri alkuperä on kiintoisa. Se on peräisin latinankielisestä verbistä amare, rakastaa. Amatöörillä on alun alkaen tarkoitettu henkilöä, harrastajaa, joka rakastaa sitä, mitä tekee. Kokemusta ja omistautuneisuutta tulisi ehdottomasti mitata ennemminkin syvyys- kuin pituussuunnassa.

Kokemus kunniaan, vuosista riippumatta. Kehuskellaan kuitenkin mieluummin sillä, miten kova palo on johonkin asiaan. Ja miten se sytyttää uusiin ajatuksiin ja tekoihin. Virkaiästä riippumatta.  Koska asian tuntemusta ei synny, ellei tunne asiaa kohtaan syvemmin.
Tai jopa rakasta sitä.